Harkintavaltaa

21.06.2025

Käyn siis näiden vuosien aikana saatuja asiakirjoja läpi joissa kaikki on hylätty, jätetty tutkimatta, myöntämättä ym. Ja kyllä se vain niin on että kaikissa perustellaan kaiken evääminen ja tekemättömyys harkintavallalla, joka siis ylitettynä on mielivaltaa.

Siinä se. Sen pituinen se.

Minilex kertoo harkintavallasta selkokielellä seuraavaa:

Harkintavallan ylitys on aina harkintavallan väärinkäyttöä. Harkintavallan ylityksessä viranomainen tekee ratkaisun, jonka syntymiseen ovat vaikuttaneet asiattomat tekijät, joiden ei olisi siihen pitänyt vaikuttaa. Näin ollen ratkaisu olisi voinut olla toinen ilman asiattomia tekijöitä.  

Viranomaisella on päätöksenteossaan tiettyä liikkumavaraa, eli harkintavaltaa. Luonnollisesti harkintavallan väärinkäyttö hallinnossa on kielletty. Harkintavallan väärinkäyttöä ovat yleisesti viranomaisen päätöksenteossa tapahtuva harkintavallan ylitys ja harkintavallan alitus. Samoin harkintavallan väärinkäytöksi luetaan myös asian kannalta tarpeellisten selvitysten huomioon ottamatta jättäminen ja jos asiaa selvitetään liian vähän. Lain säännösten soveltamatta jättäminen, asian ratkaiseminen toisessa tarkoituksessa, tai jos asian ratkaisee viranomainen väärän toimivaltansa puitteissa, on myös katsottava harkintavallan väärinkäytöksi.

Mielivallalla taas tarkoitetaan asian ratkaisun kannalta relevanttien säännösten ja harkintavallan täydellistä ohittamista päätöksenteossa. Jos päätöksentekoa ei valvo tai ohjaa kukaan tai mikään, voi päätöksenteko perustua mielivaltaan. Viranomaisten päätöksenteossa mielivalta on luonnollisesti kielletty. Viranomaisten ratkaisutoimintaa ohjaavat laki ja erilaiset säädökset, joita tulee noudattaa. Virkamiesten toiminnan laillisuutta valvovat lisäksi oikeuskansleri ja oikeusasiamies (näitä ei siis valvo kukaan) . Virkamiehillä on myös virkavastuu, joka edellyttää sitä, että virkamiesten tulee toimia lain mukaan päätöksiä tehdessään, ja he eivät voi käyttää mielivaltaa ratkaisuissaan.

Perustuslaissa turvataan tiettyjä perusoikeuksia, jotka kuuluvat kaikille:

Näitä ovat muun muassa oikeus elämään, henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen, yhdenvertaisuus lain edessä, liikkumisvapaus, sananvapaus, uskonnonvapaus, yksityiselämän suoja, omaisuuden suoja, oikeus työhön ja elinkeinovapauteen, oikeus sosiaaliturvaan sekä oikeusturva. Lisäksi perustuslaki velvoittaa julkista valtaa turvaamaan näiden oikeuksien toteutumisen.

Perusoikeudet ovat yksilön vapauksia, joihin julkinen valta ei saa puuttua ilman laissa säädettyä perustetta.

Perustuslaki turvaa myös yksityiselämän suojan, joka sisältää muun muassa oikeuden yksityisyyteen, kotirauhaan ja kirjesalaisuuteen. Kukaan ei saa puuttua näihin oikeuksiin ilman laillista perustetta. Lisäksi perustuslaki turvaa oikeuden omaisuuteen ja työhön, sekä oikeuden sosiaaliturvaan, joka takaa välttämättömän toimeentulon ja huolenpidon tarvitseville. 

Ja aiheeseen sosiaaliturva, edes sitä ei tässä minun tapauksessani ole ollut; Sairaslomia myöten, kaikki hylätty. Sairaslomat ovat siis koskeneet kroonistuneita rasitusvammoja ja sekä muutamaa työtapaturmaa, mm. kiertäjäkalvon osittaista repeämää, kun tulin tikkailla rähmälleni kädet askelmien välissä, kädet täynnä tavaraa; osittainen repeämä = ei repeämää, polvilumpion luksaatiota ja homeasunnosta lahjaksi saatua astmaa jossa hapenottokyky on pahimmillaan laskenut yli 50%, töihin vaan, puristusvoima 14kg entisen 45kg sijasta, ei muuta kun 20kg ämpäriä räpylään, naama umpeen ja töihin. Siis siihen työpaikkaan jota tuhotaan jatkuvasti. t. Mela ja Kela. Näin on kulunut nämä vuodet. 

Oikeusasiamies: Ei huomautettavaa. Emme käsittele enää asioitasi.