Poliisin toiminta

08.05.2025

Sain 5.5.2025 asiasta viimeiset päätökset joissa IU poliisi keskeyttää tutkinnan, asiassa joka ei koskaan edes päättynyt, kertoivat etteivät enää voi ottaa ketään kiinni kun aikaa on kulunut niin kauan. 

Kirjoitan tämän poliisin osuuden asiaan uudestaan, nyt kun ovat saattaneet asian päätökseen (kerroin heille että olen muuttanut).

Tämän 5.5.2025 puhelun jälkeen oltiinkin sitten rohkaistuttu ja lennetty lähempänä, koira ilmoitti tapahtumasta ja jo rauhoittunut hevonen sahaa ahdistuneena pihattotarhallaan. Ensimmäinen video on väriä vaihtava täplä, niitä pieniä droneja, ne ei hääppöisiä videoissa ole. Videoita on muutenkin jo niin paljon että täpläkin riittää. 

Hevosen reagointi asiaan on tärkeämpi. Viimeisimmät videot on halvemmalla puhelimella kuvattuja, kamera ei ole hääppöinen, eikä ne hyvätkään videot mihinkään johtaneet.

Facebookissa ja videon teksteissä kerron enemmän tämän hevosen taustaa vahingonteoissa. Maanantaisten puheluiden jälkeen tämä tapahtuma ei ole ok, tämä on seuraamusta niistä puheluista, eikä suinkaan ole ensimmäinen kerta. 

Lupasin nyt kertoa tämän tarinan kokonaisuudessaan ja nyt sen kerron, pahoittaa siitä joku mielensä tai ei.

Poliisin näkemys tähän vahingontekosaagaan on se ettei eläinten vahingoittumista voi todistaa eikä liikevaihdon vahinkoa rikosvahinkona ole olemassa. Käyn nämä läpi päätösten tekstien mukaan. 

Tämän kaltaiset päätökset tekevät eläinalalla työskentelevien yrittäjän käytännössä kokonaisuudessaan lainsuojattomaksi. Haluan käydä asian yksityiskohtaisesti läpi. Päätöksen tehneelle poliisille en voi sanoa kun kiitos helvetisti, katso video, jos sivuille satut, loput osaat kyllä puheluidemme perusteella suustani kuvitella. Tässä on eläimen kärsimys, haluan nähdä eläinlääkärin joka oikeudessa tulee todistamaan että tämä on oikein yhdellekään eläimelle, kolmatta vuotta, toiselle puolelle Suomea muuttaessa tilanne on tämä. Sairasta, pakkomielteistä toimintaa, kohdistakaa haukkumisenne sinne minne se kuuluu.

Tämän jälkeen palaan päätöksiin ja tapahtumiin, edellinen kirjoitus poliisin toiminnasta aiheen suhteen oli niin ujo että se oli suorastaan vaikeaselkoinen, aloitetaan uudestaan ja kerrotaan tarina tähän saakka. Kirjoitan muun homman ohessa, joka päivä hieman eteenpäin.