Uhkailu
Kirjoitan väliin tekstin uhkailusta, olen kyllästynyt uhkailuun sen laittomissa ja laillisissa muodoissaan.
Kirjoitan väliin tekstin uhkailusta, olen kyllästynyt uhkailuun sen laittomissa ja laillisissa muodoissaan.
Sain 5.5.2025 asiasta viimeiset päätökset joissa IU poliisi keskeyttää tutkinnan, asiassa joka ei koskaan edes päättynyt, kertoivat etteivät enää voi ottaa ketään kiinni kun aikaa on kulunut niin kauan.
Laajempaa tarkastelua tämä kaikki vaatii ja ehkäpä jo mindmapin käyttöä, että pysyy itsekkään enää kärryillä mitä tässä nyt väitetään tapahtuneen.
Vuonna 2013 oli keskustelunaiheena poliisien ABClle jättämät koirat. Löytökoirat voi jättää ABClle kun ei löydä löytöeläintalon ovikoodia. Koiria ei saa jäättää autotielle, silloin olisi ollut kyseessä laiminlyönti, huoltamon piha on ihan hyvä. Siinä moottoritien vieressä. Toki siinä reikänen hirviaita on turvana. Helsingin poliisi kyllä...
Elokuun alussa sytytti mitä ne erikoiset valot tässä ajan mittaa on olleet, siinä erikoisten tapahtumien lomassa.
Tallin tontti rajoittuu -tiehen, siis vanhaan Hämeenlinnan tiehen, jossa nopeusrajoitus on 80km/h. Tallin ovelta on matkaa tielle noin 100 metriä. Eli sijainniltaan tontti on tällaisissa vahingonteoissa vaarallinen.
Olen jo pitkään halunnut kertoa meidän kuluneen 1,5 vuoden tarinan. Tapahtumat tuntuvat jo lähinnä häiriintyneeltä parodialta.
Olin koostanut tähän pitkän alkutekstin jossa esittelin kaikenlaista. Olkoot asia vahingontekojen osalta kuitenkin lyhyempi, esitellä ehtii myöhemminkin. Asiaa aiheen tiimoilta on niin paljon että meinaa tulla ongelmalliseksi loogisen tekstin muodostaminen, mutta ehkä se tästä. Korjaillaan perästäpäin. Saa antaa palautetta.