Vahinko 0 €

Kirjoita tekstisi tähän...

Poliisi kertoo viimeisessä päätöksessä että vahinko on 0 €, kuulemma aivan eri asia vahingoittaa liiketilaa kun hevosalan yritystä. Olen samaa mieltä, tämä on ollut mittavaa, pitkäkestoista eläinrääkkäystä sen lisäksi että se on minun elinkeinoni. Poliisi on eläinsuojeluviranomainen joka kertoo ettei eläinten vahingoittamista voi todistaa, eikä eläinten vahingolle ole hintaa. Myös elinkeinotoimintani tuhoaminen on ilmaista, samoin mainehaitta joka tästä on saatu aikaan haukkumalla minua myös viranomaisten toimesta.

Vahingoista olen kuitenkin kertonut jatkuvasti summia, perustuen liikevaihtoon ja tapahtumiin.

Perus hevostenhoitotyö on yrityksessäni noin 280h, sen lisäksi vahingonteot jotka ovat olleet mittavia ja työnmäärä merkittävästi suurempi kun tunninpito ym. normaalit työni. Kun kuukausitunteja katsoo ei ole ihme että rasitusvammani ovat kroonistuneet. Liitän tähän laskelmat ja vahingot joita tämä toiminta on aiheuttanut, toimitettu aina rikosilmoitusten mukana poliisille. Esinevahinkoja niissä ei juurikaan vielä ole lueteltuna.

Viimeisimpään on laskettu myös dronetouhun valvonnalle työtunnit. Olen ollut yhteydessä Hyvinkään valvontaell. Taru Järvimaahan droneasiassa ja hän lupasi hoitaa minun syyttämisen eläinten valvonnan laiminlyönnistä jos jotain tapahtuu dronelennätyksistä hevosille. Pyysin apua poliisin kanssa toimimiseen, kertoi ettei asiat mene niin vaan minä olen velvollinen hoitamaan eläinten valvonnan 247 365. Se ei pidä tietenkään paikkaansa tällä tavoin esitettynä, myös minulla on oikeus elää ilman 8-16h/pvä kestäviä vahingontekoja, mutta eläinsuojelurikoksesta en syytteitä ota, ajattelin että leikitään sitten tätä leikkiä kun haluavat, tässä se nyt on, laskuineen. 

Poliisihan uhkaili minua syytteillä ja seuraamuksilla jos teen droneille jotain, samoin uhkailivat minua pakkokeinojen oikeudetta käyttämisestä jos otan tontilta pakenevan kiinni. Jokainen ymmärtää ettei tällaista uhkailua tarvitse kuunnella, heidän pitää hoitaa työnsä, mutta niin eivät tehneet. Tammikuun 2025 tapahtumista saadaan tälle vielä hyvä päätös, kerron sen myöhemmin. Pakkokeinot on muuten aina kansalaisen käytettävissä kun viranomainen kieltäytyy hoitamasta työtään:

2 §Yleinen kiinniotto-oikeus

Jokainen saa ottaa kiinni verekseltä tai pakenemasta tavatun rikoksesta epäillyn, jos rikoksesta saattaa seurata vankeutta tai rikos on lievä pahoinpitely, näpistys, lievä kavallus, lievä luvaton käyttö, lievä moottorikulkuneuvon käyttövarkaus, lievä vahingonteko tai lievä petos.

Jokainen saa ottaa kiinni myös sen, joka viranomaisen antaman etsintäkuulutuksen mukaan on pidätettävä tai vangittava.

Kiinni otettu on viipymättä luovutettava poliisimiehelle.

3 §Voimakeinojen käyttö

Jos kiinniotettava yleisen kiinniotto-oikeuden käyttämisen yhteydessä tekee vastarintaa tai pakenee, kiinniottaja saa käyttää sellaisia kiinniottamisen toimittamiseksi välttämättömiä voimakeinoja, joita voidaan pitää kokonaisuutena arvostellen puolustettavina, kun otetaan huomioon rikoksen laatu, kiinniotettavan käyttäytyminen ja tilanne muutenkin.

Voimakeinojen käytön liioittelusta säädetään rikoslain 4 luvun 6 §:n 3 momentissa ja 7 §:ssä.

Lisään vielä yhden näihinkin tapahtumiin liittyvän lainkohdan pakkokeinolaista 

5 §Itseapu

Rikoksen kautta menetetyn tai muuten kadotetun irtaimen omaisuuden takaisin hankkimiseksi on turvauduttava toimivaltaisen viranomaisen apuun. Toimet tällaisen omaisuuden takaisin ottamiseksi ovat kuitenkin itseapuna sallittuja, jos:

1)

omaisuus on rikoksen kautta menetetty ja toimiin omaisuuden takaisin ottamiseksi on ryhdytty välittömästi rikoksen tapahduttua; tai

2)

menetetty tai kadotettu omaisuus muissa tapauksissa otetaan takaisin siltä, joka pitää sitä oikeudettomasti hallussaan, eikä saatavilla ollut riittävää ja oikea-aikaista viranomaisapua.

Edellä tarkoitetuissa tilanteissa saa käyttää sellaisia omaisuuden takaisin hankkimiseksi tarpeellisia voimakeinoja, joita voidaan pitää kokonaisuutena arvioiden puolustettavina, kun otetaan huomioon tapahtuneen oikeudenloukkauksen ilmeisyys sekä uhkaavan oikeudenmenetyksen suuruus ja todennäköisyys.

Eli huom, muiden omaisuuden hallussapidosta ehtoja jakavat ihmiset: Omansa saa hakea takaisin! Siitäkin löytyy runsain mitoin ongelmaa näiltä kuluneilta vuosilta ja edelleen saattaa olla tämän kaltaista ongelman poikasta tiedossa, viestiin olen odotellut pitkään vastausta.

Rikoksenteko-oikeutta ei ole kenelläkään, mutta ajattelin että kuuntelen tämän, hypin näiden pillin mukaan ja hoidetaan perästäpäin, kun pääsen pois. Joka tapauksessa, nämä ovat heidän vaatimuksiin perustuvat korvausvaateet, eikä edes millään kovilla tuntiveloituksilla, ei kohtuullistettavaa.

Sitten tähän eläintenpitäjän syyttelyyn dronelennoista (Onko taas pimeempää äkkiseltään kuultuna, mutta näitä tässä tarinassa riittää):

Eläintenpitäjä ei ole poliisi, poliisi hoitaa Suomessa rikokset ja rikoksella/vahingonteolla/ häirinnällä aiheutetusta haitasta ja sen poistosta vastaa poliisi, eläinten hyvinvointilaki määrittää olosuhteet jotka eläimille tulee tarjota, rikoslain alaisuuteen kuuluvien haittojen poistaminen kuuluu viranomaisille, ei eläintenpitäjille. Jos eläintenpidon vaatimukset ei täyty ulkopuolisten toimesta, ei käytetä kohtaa olet vastuussa siitä missä eläimiäni pidän. Jos pidän eläimiäni hevosille sopivassa pitopaikassa, on poliisi ja muut viranomaiset vastuussa ulkopuolisen häirinnästä, naurettavaa laintulkintaa, päiväkoti-ikäisen tasolla, tähän liitytty oikeusasiamiestä myöten. Yksikään kansalainen ei vastaa viranomaisten tekemistä laiminlyönneistä, kansalaisilla kun ei ole työnjohto-oikeutta viranomaisiin, päin vastaoin, kansalainen on alisteisessa asemassa viranomaiseen nähden, siksi lainsäädännöstä löytyy lause että viranomaisen tulee noudattaa tarkoin lakia. Lait ovat myös eri arvoisia, hallintolain millään kohdalla ei voi perustella tilannetta jossa rikotaan ensisijaista lakia, meidän tapauksessa ensisijaisia lakeja ovat perustuslaki sekä eläinten hyvinvointilaki.

Hallintolaki

 §Lain tarkoitus (Hallintolaki on muutaman viranomaisen lempilaki, kannattaa muistaa että se on toissijainen laki)

Tämän lain tarkoituksena on toteuttaa ja edistää hyvää hallintoa sekä oikeusturvaa hallintoasioissa. Lain tarkoituksena on myös edistää hallinnon palvelujen laatua ja tuloksellisuutta.

Hallintolain tarkoitus ei siis ole etsiä syitä ensisijaisen lain rikkomiselle.

6 §Hallinnon oikeusperiaatteet

Viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti sekä käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Viranomaisen toimien on oltava puolueettomia ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Niiden on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia

9 §Hyvän kielenkäytön vaatimus

Öh...?

23 §Käsittelyn viivytyksettömyys

Asia on käsiteltävä ilman aiheetonta viivytystä.

Kohta 23 on ehdoton lempparini, missä toteutui? 

Sitten olisi tämä esteellisyysperuste, se on joku yksisarvinen, jos näitä päätöksiä, tätä käytöstä ja ihan vain kokonaisuutta katsoo. Tähän yritin vedota jo kerra, mutta kuule, kansalainen ei asiointipaikkaansa valitse. Tähän tokaisuun liittyen, älkää siis myöskään käsitelkö kanteluita "asiakaspalautteina" (häke), koska asiakashan kuulkaa asiointipaikkansa valitsee. Tähänkin ehtinee palata.

7)jos luottamus hänen puolueettomuuteensa muusta erityisestä syystä vaarantuu.

5 § (29.3.2019/432)Suhde muuhun lainsäädäntöön

Jos muussa laissa on tästä laista poikkeavia säännöksiä, niitä sovelletaan tämän lain asemasta.

Näin ne asiat muuten leviää, yksi asia johtaa toiseen ja tällaisessa isossa kokonaisuudessa herkästi paisuu. Näistähän nämä minua ovat jaksaneet ivata, jatkakaa ivaamista jos se mielihyvää tuo :) 

Siinä sitä 0 €, hieman perusteita ja hyppysellinen muuta.